Kaksin kahvilassa ja messulippujen viimeinen arvontapäivä!












Tänään olen käynyt hieman hitalla, neiti taasen ei. Heräsin kuuden aikaan aamulla, raotin hieman silmiäni, en suostu nousemaan, on pimeää ja kylmää, kaivaudun takaisin lämpimien vällyjen väliin. Jatkan köllöttelyä vielä muutaman tunnin.
Verbu herää ja tulee iloisena höpöttämään viereeni,  tuossa neidissä on kadehdittavan paljon energiaa.

Aamuteen hörpittyä suuntaan pururadalle, pakko mennä muuten en pääse käyntiin lainkaan.
Vaikka sää tuntuikin kylmältä, nautin siitä. Se piristi. Lenkkipolulla ei turhan montaa ihmistä ollut, minun siskoni ja koiriemme lisäksi. Näinköhän muut nauttivat vielä siitä rauhallisesta sunnuntai aamusta.

Kotiin palattuani Verbu valitteli hetkellistä tylsyyttään, Sakke on kaverin luona ja Verbun omat kaverinsa mummoilla tai jossain muualla, kestäisi iltapäivään ennen kuin he palaisivat.
Parina päivänä olemme pelailleet erilaisia lautapelejä, joten nyt olisi keksittävä jotain muuta.
Ehdotin Koiramäkeä, eikä aikaakaan, kun huristelimme kohti Tuusulaa.
Perille päästyä huomasimme, että parkkipaikka oli lähes täysi, täällä oli todella monta perhettä viettämässä sunnuntaipäivää.

Heti ensiksi kävimme morjestamassa possut ja puput, sitten ostoksille ja nauttimaan puodin ihanista herkuista.
Minä kun olen armoton jouluhöperö, kyselin tietysti, että koska joulujutut tulevat myyntiin.   Hymyillen myyjä vastasi, että loka-marraskuun vaihteessa, luvattiin neidin kanssa palata ostoksille silloin uudestaan.
Ajeltiin tyytyväisinä kotiin. Kaverit olivat palanneet ja Verbu pinkaisi oitis ystävänsä luokse kylään, ja minä kömmin takaisin vällyjen väliin :D

Leppoisaa sunnuntaita ihanat!

Pieni muistutuksen sana vielä, muista käydä osallistumassa I love me- messulippujen arvontaan, joka päättyy tänään <3



 I Love Me-messulippujen  Arvonta!

10 kommenttia

  1. Oi oi, mitä ihania kuvia ja tunnelmia ♥ Mä niin tykkään näistä sun kuvista ja blogista. Tuo Koiramäki on varmasti kiva paikka niin lapsille kuin aikuisillekin. Olisi kiva itsekin joskus käydä siellä. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle, Souliina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoistasi Krisse, et tiedä kuinka iloiseksi tulin <3
      Tuo Koiramäki sopii kyllä kaikille, ja on aivan ihana kohde.

      Kivaa sunnuntai-iltaa sinulle myös <3

      Poista
  2. Olipa teillä kiva aamu <3
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä voi valittaa, oli aivan ihanaa <3
      Kivaa loppuiltaa <3

      Poista
  3. Tuo aamunousu kuulostaa niin tutulta :) Vaan on se kumma, kun vain lähtee ulos, niin se kummasti piristää.
    Ja loppupäivä teillä onkin ollut sitten yhtä riemua. Koiramäki kutsui. Ja herkkuja söitte.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti pitäisi aina lähteä tekemään edes pieni lenkki heti noustuaan, niin kummasti saisi virtaa loppupäiväksi :)

      Oikein ihanaa sunnuntai-ilta sinulle myös Tuula <3

      Poista
  4. Koiramäki on kiva paikka. Meidän halloween-innokkaalle perheelle se taitaisi olla parhaimmillaan juuri nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halloween on ihanaa aikaa, ja taatusti on Koiramäki ihana juuri Halloweenin aikaan!

      Poista
  5. Ihanat kuvat ja energinen kuvattava! :) Mukava päivä teillä ollut. Energistä alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Unelmoiden :)
      Oikein ihanaa viikkoa sinulle myös!

      Poista