Nolojen tilanteiden nainen



Keyword:Love blogissa oli kiva postaus, missä kosmebloggarit kertoi noloja tunnustuksia kosmetiikkaan liittyen.

Päätin kirjoittaa muutaman oman kommelukseni, ihan perus arkipäivästä :D






Tämän olin kirjoittanut blogiini jo aiemminkin.
Tapahtui muutama vuosi sitten.


Välillä eteen tulee päiviä jolloin tuntuu ettei mikään oikein mene putkeen, tämä oli lupaavasti yksi sellainen.
Olin iltavuorossa töissä ja vaikka työpäivä oli ollut mitä mukavin, katselin hymyssä suin ikkunasta kuinka ilta alkoi hämärtää, se tarkoittaisi sitä, että kohta pääsisin suuntaamaan askeleeni kohti kotia lasteni luokse.
Niinpä laitoin miehelleni tekstarin: tulisitko hakemaan minut töistä, haluaisin nimittäin nopeasti kotiina ja sitä paitsi ulkona on todella kylmä ja tuulee.
Paluuviestiä lukiessa se hymy kasvoillani muuti lähinnä irvistykseksi; sori mutta en ehdi hakemaan, olen lähtenyt pojan kanssa kaupoille (toiselle puolelle kaupunkia), tämä siis tarkoittaisi joko tunnin ylitöitä tai kävelyä kotii, valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Työpaikan ovella kirosin hiljaa mielessäni, tuuli oli yltynyt, ja  minullahan ei ole aikomustakaan kävellä valaistua jalkakäytävää pitkin, koska se veisi ainakin 15min pidempää, vaan päätän oikaista, sitä paitsi tiedän vallan mainion oikoreitin, siinä on vain pikku pulma, se on pirun jäässä.

Kuljen oikoreitin alkuun, vastassa on jyrkkä ja jäinen mäki,mutta ei se mitään olen kulkenut reitin ennenkin tosin en näin jäisenä, päätän samalla kaivaa kännykän taskusta ja soittaa siskolle, täytyyhän sitä jollekkin kiukutella matkalla.
Otan muutaman askeleen  mäkeä alas ja mietin samalla, oliko tämä viisas idea sittenkään, polku on todella liukas, siskoni ehtii vastata, horjahdan ja kännykkä tippuu kädestäni, se lähtee vierimään rinnettä alas ja lujaa. Horjuen pääsen pystyyn ja ryntään puhelimen perään, saakelin puhelin pysähdy! Sen vauhti vain kiihtyy, mäki on peilijäätä, minä yritän juosta perässä, horjun, hyppään polviin asti upottavaan hankeen ja takaisin jäiselle polulle ojennan kädet eteeni persus pitkällään,  yritän tavoitella tuota hemmetin ylikallista samsungia ole kiltti ja pysähdy, vaan ei sen vauhti vaan kiihtyy entisestään ja minä mietin kuinka hemmetissä se voikin mennä noin lujaa, puskat rytisten jahtaan puhelintani.
Näen tutun mutkan ja riemuitsen mielessäni, no tuohon se ainankin pysähtyy...vaan eipä pysähtynytkään, se jatkaa matkaansa mäen alas asti missä seisoo miesjoukko katsomassa lastensa jalkapallopelejä, puhelin alkaa samalla hetkellä soida, soittoääneni on Neljän Ruusun seitsemän päivää selvin päin....
Minä kyykistyn poimimaan puhelimeni heidän jaloistaan, en kehtaa katsoa heistä ketään  vaan pyyhkäisen lumet puhelimestani ja vastaan...siskoni kysyy iloisesti, nooo kuuluko nyt???

Tunnen katseet selässäni ja olen varma että heillä oli hulvattoman hauskaa seuratessaan puhelimen metsästystäni, mutta he onnistuvat pitämään naamansa peruslukemilla, kohtalaisesti.



Episodi kaksi

Ylä-asteella meillä oli koko koulun liikuntapäivä Mielakan laskettelurinteellä.
Meidän luokalta ei tainnut olla kuin muutama nuori, jotka olivat tätä harrastusta päässeet kokeilemaan. Yksi, luokan suloisimmista pojista sitä vastoin harrasti laskettelua oikein tosissaan.
No innokkaanna suuntasimme laskettelukeskukseen, jossa ensi töikseen kävimme vuokraamassa sukset. Siitä sitten hissijonoon ihmettelemään, että tälläkö pitäisi ylös asti päästä. 
Tässä vaiheessa saatiin ensimmäiset naurut, kun siskoni ja yhden kaveri vuoro tuli siirtyä kapula hissillä ylös. Kuten varmasti tiedätte, se kapula pitäisi saada takamuksen alle, mutta ei meidän Ellu se onnistui sössimään tämänkin ja riippasi koko rinteen ylös roikkuen kapulassa kaksin käsin kiinni! Tämän kun olisi saanut videolle :D  Naurettiin mahat kippurassa, hetken, sitten oli  minun vuoro mokailla.

Pääsin kunnnialla rinteen ylös asti. Siellä mäen päällä kaikki näytti niin upealta, jopa se umpijäinen rinne! Kuvittelin, että tämähän on helppo nakki, ei tää voi vaikeaa olla, kun muutkin menee rinnettä alas niin sutjakkaasti. Rinteen pääsee toki alas monellakin tapaa.

Nuoruuden innolla iskin sauvat jäiseen rinteeseen ja lykkäsin suksiin vauhtia. Onnistuin tekemään muutaman kauniin kaarteen, olin tyytyväinen. Tässä vaiheessa olin edennyt ehkä 20 metriä, seuraavaksi jäinen rinne palautti minut maan pinnalle kirjaimellisesti. Löysin itseni nimittäin hiihtohissi jonon alta!
Olin niin nolo, ihmiset joutui oikeasti hyppäämään siitä kapulahissistä kesken matkaa pois, kun minä olin suksineni solmussa heidän jaloissaan..
Ja pisteeksi I:n päälle tämä meidän luokan laskettelijapoika saapuu juuri hissillä kohdalleni, kun naama lumessa ja sukset kohti taivasta räpiköin kun ansaan jäänyt eläin. Olin varmasti varsinaisen valloittava näky ;)
Onneksi yksi herrasmies lasketteli kiireesti luokseni, avasi siteet ja veti minut ja sukset pois toisten tieltä. Hieman siinä nolona kiitin häntä, raahasin sukset sivummalle ja ei kun uudelleen mäkeen! Minähän en luovuta, tulisin mäen alas vaikka millä keinolla...ööö ja paremminkin olisi voinut mennä.

Tyrkkäsin sukset takaisin jalkaan, ja lykkäsin niihin uudelleen vauhtia.
Tiedättekö kun siellä rinteessä on sellainen iso kyltti jossa lukee: Syöksylasku klielletty!  Minä huomasin sen siinä vaiheessa kun viiletin tukka putkella sen ohi. Vahingossa. Kun olin päässyt jälleen vauhtiin ylhäällä rinteessä, oli vakaa tarkoitukseni tulla rinne alas , rauhassa ja kauniiden kaarteiden saattelemana. Totuus oli, että sukset tönötti suoraan eteenpäin, tulin mäkeä alas syöksylasku asennossa, huudon saattelemana ja kaaduin syöraan hiihtohissi jonossa odottavan miehen jalkoihin, joka totesi, että Kiva kun ilmoitit tulostas :D 

Irrotin sukseni ja palautin ne vuokraamoon. Siihen päivään loppui juuri vauhtiin päässyt lasketteluharrastukseni :D






Kuva lainattu Kärkkäisen sivuilta, koska en omista suksia :D


Siinä muutama kommellus, näin alkuun.

Näitähän riittäisi , mutta jätetään niitä sitten toiseen kertaan :D



16 kommenttia

  1. Voi apua, mä nauran täällä maha kippurassa noita meidä kohelluksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minäkin :D Ja hei tää oli vasta pieni pintariipaisu! Muistatko kun jäätiiin lapsena huussiin jumiin mammalassa. Sinä rynnistit oven läpi kuokan kanssa, kuin suuri soturi, ja suoraan persiilleen nokkospuskaan :D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Sulle sopii se sanonta, että tekevälle sattuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih juun niin taitaa sopia :D Ootappa kun kuulet muut kommelukset ;)

      Poista
  4. Tekevälle tosiaan sattuu.

    Minullekin tuntuu sattuvan kaikenlaista koko ajan niin, etten enää paljon edes kiinnitä huomiota kaikenlaisiin sattumuksiin. Kahvikuppikuvastasi tuli mieleen, että itsekin otin kahvikuppi sängyssä-kuvan viikko sitten. Sen verran olen oppinut, että kuppi oli varmuuden vuoksi tyhjä vaikka lakanatkin olisivat olleet valmiiksi maitokahvin väriset... Kesälomallakin napsautin Nesprsso-keittimestä lattea valumaan ja poistuin keittiöstä. Takasin tullessa tuli yhtäkkiä mielikuva, etten tainnut ottaa kahvikuppia kaapista. Juu, siellä se kone valutti maitoa ja kahvia pitkin pöytää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jotenkin lohduttavaa kuulla että muillekin sattuu ja tapahtuu ;D
      Täytyytkin ensi kerralla napata se kahvikuppi kuva tyhjällä mukilla, kun sattuu olemaan valkoiset lakanat.
      Voi ei tuo kahviepisodi, eihän ole valkoiset keittötasot ja kaapinovet ? !

      Poista
  5. Nauru päivässä itselle pidentää ikää :D.

    Sitä paitsi olemme samiksia: tuosta lasketteluepisodista tuli mieleeni oma vastaava, suunnilleen vielä samanikäisenä. Kun sain vauhtini pysähtymään lopulta suksivuokraamon seinään, päätin noin 30 vuodeksi, että tämä oli nyt sitten tässä.

    Mutta elämä tarjoaa jatkuvasti erilaisia yllätyksiä: kuvittelin, että en ikinä koskaan kuunaan laskettele, enkä tod. voi nauttia siitä vaan toisin kävi. Nyt tämä rouva todellakin omistaa jo laskettelusukset... Mutta ei ole omistanut kovin monta vuotta ;).

    VastaaPoista
  6. Apua tota laskettelua! :D Mä ole kans kerran kokeillut, ei ollut ihan mun juttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIh, joo muistan sen edelleen kuin eilispäivän.. ei oo minunkaan juttu :D

      Poista
  7. Voi vitsit! Täällä mä hekotan ja ei olisi syytä lainkaan, sillä olen itse tosi arka laskettelemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nauraa ihan vapaasti, mä nauroin ääneen jo kirjoittaessa, oli se sen verran hupaisat muistot :D Täytyy myöntää, että en menisi enää itsekään rinteeseen muuta kuin rinnebaariin/kahvilaan :D

      Poista
  8. Heh, kiva postaus :D
    Tekevälle sattuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kun tykkäsit :) Täällä sattuu vähän väliä ;D

      Poista
  9. Jestas, laskettelureissu kuulostaa tosi sähäkältä :D Itse taas yläasteella ekan kerran laskettelemaan päästessä innostuin lajista niin, että siitä tuli meidän perheen yhteinen harrastus useammaksi vuodeksi ( äiti poislukien, hän taisi käydä hiihtämässä sillä välin kun muut laskettelivat rinteessä ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sitä se todella oli!
      Ihanaa, että sinun laskettelureissusi päättyi innostukseen kyseistä lajia kohtaan :D Onhan se oikeasti hieno laji, jos sen taitaa.

      Poista