Liikunnan iloa uusilla varusteilla.







Voiko omaa motivaatiota liikkumiseen herättää oikeanlaisilla välineillä? Minun motivaation ainankin voi.
Siinä missä Pokemon Go peli ajaa naapurin lenkkipoluille aina vain uudestaan, säällä kuin säällä, saa Garminin vívomove aktiivisuusranneke sekä Skechersin lenkkarit minut spurttaamaan pururadalle yhä uudestaan ja uudestaan.

Sain kengät sekä aktiivisuusranneekeen testiin jokin aika sitten, ja oma liikkuminen on kieltämättä piristynyt huomattavasti näiden myötä.
En nyt mikään sohvaperuna ikinä ole ollutkaan, mutta en myöskään himoliikkuja ja onkin ollut mielenkiintoista huomata, kuinka nämä ovat vaikuttaneet omaan liikkumiseeni positiivisella tavalla.






Lenkkarit




Olen kokeillut monenlaisia ja merkkisiä lenkkareita vuosien varrella ja näistä  tuli kertaheitolla suosikkini.
Kengät ovat uskomattoman kevyet ja istuvat jalkaani hyvin. Oma jalan kokoni on 38.5 ja näissä koko 38 oli täydellinen.
Nämä ovatkin lähes päivittäisessä käytössä, eikä jalat väsy missään vaiheessa, vaikka kilometrejä kertyisi kuinka paljon.
Ostin itselleni myös töihin lenkkarit, koska minulla oli keväällä vasemmassa jalassa paha nivelpussin tulehdus, eikä ammattijalkineista ollut mitään apua. Kinttu kipeytyi päkästä, polvesta sekä lonkasta, ja käveleminen oli ajoittain hankalaa. Lenkkareihin vaihdon jälkeen, ei kyseistä vaivaa enää ole ollut.

Myös appiukkoni on siirtynyt Skecherin kenkiin. Hänellä on takanaan vakava auto-onnettomuus, joka vei häneltä työkyvyn ja vaurioitti vakavasti mm: lonkaa, selkää sekä toista jalkaa. Vähän aikaa sitten kyläillessämme heidän luonaan, hän hehkutti minulle kuinka oli löytänyt itselleen ihanan kevyet kengät. Kuten varmaan arvasittekin, ne oli samanlaiset kengät kuin minulla, tietty vaan miestenmallistosta :)
Eli kyllä sillä jalkineella on oikeasti väliä.

TUOTETIEDOT
  • Valmistusmateriaali Textile
  • Hengittävä verkkomateriaali
  • Kevyesti topattu aukko sekä läppä
  • Vaahtomuovi-sisäpohjallinen
  • Kevyt ja taipuisa pohja vetopidolla
  • Pehmustettu välipohja tarjoaa lisämukavuutta 

Kenkiä myy ainankin Helsingissä kauppakeskus Kluuvissa oleva myymälä, josta löytyy n 400 kenkämallia, joten suosittelen käymään.


Aktiivisuusranneke



Tässä se nyt on, Garmin vívomove aktiivisuusranneke, tyylikäs eikö totta? Tämä sopii niin lenkkipolulle, kuin sinne illanistujaisiinkin, vai mitä olette mieltä?

Tämä on ensimmäinen aktiivisuusranneke joka minulla on, ja sen lisäksi, että tämä on ilo silmälle niin tämä on myös todella koukuttava. Vivomove synkronosoituu älypuhelimeen ilmaisen Garmin connect- sovelluksen avulla. Kellotaulussa on kaksi aktiivisuudesta  kertovaa mittaria. Punainen väri oikealla, kertoo kun olet istuskellut tarpeeksi ja olisi aika lähteä liikkeeelle. Vasemmalla puolella on harmaa palkki, kertoo aktiivisuudesta päivän aikana.

Laitteeseen on valmiiksi asennettu alkuun tavoitteet, josta lähdin liikkeelle.  Muistan kuinka riemuissani olin ensimmäisenä päivänä , kun huomasin kuinka nopeasti olin ylittänyt tavoitteen, jo kolmen tunnin työpäivän jälkeen. Samalla tajusin kuinka paljon kävelen työpäivän aikana! Illalla ihailin huimia lukemia kännykän näytöstä :D
Seuraavana päivänä oli pakko ylittää edellisen päivän tavoite ja sitä seuraavana...

Laite myös oppii aktiivisuudestasi ja asettaa tavoitteet korkeammalle ja kun pääset tavoitteeseesi tai sen yli, saat kannustusta ja kunniamerkkejä. Nehän kelpaa aina :D
Kyseinen laite seuraa myös unta. Uneni on aika katkonaista, eikä todellakaan sellaista kuin pitäisi. Olin tätä jo itsekin aavistellut, mutta nyt sain tulokset suoraan kännykän näytölle. Uni oli pintapuolisempaa, kuin olin kuvitellut.

Laite mittaa myös kalorit, ja jos kilpailuhenki on kova, on mahdollista liittyä ystävällismieliseen askelmääräkisaa, jossa kilpailet samantasoisten käyttäjien kanssa, viikon askelmääristä.  Voittaja on tietysti se, jolla on eniten askelia. Tässä pääset etenemään ryhmiin, joiden askelmäärät on korkeampia. Näin motivaatio sen kuin lisääntyy! Omassa motivaatiossa, ei aninankaan tällä hetkellä ole valittamista, ja varsinkin kun loma on myös enemmän aikaa liikkua.



Nyt on istuttu niin kauan näpyttelemässä tätä teksitä, että mittari huutaa kellotaulussa punaista, joten
Aktiivisuusrannekkeesta löytyy lisätietoja täältä, jos jotain jäitte vielä kaipaamaan :D

Energistä viikkoa kaikille <3

*Kengät ja Kello saatu blogiin


20 kommenttia

  1. Upean näköinen aktiivisuusranneke, tuollaisen haluan joten ostoslistalle päätyy. Hienot on myös kengät. Minä selkävaivaisena tarviin hyvät kengät jalkaan joten tutustunpa tuohonmerkkiin todella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin lämpöisesti suositella kumpaakin :) Sinulle varmasti nämä kengät olisivat loistavat!

      Poista
  2. Tuo aktivisuusranneke/kello on kaunis <3
    Hyviä liikuntahetkiä!

    VastaaPoista
  3. Molemmat on myös mun lemppareita <3 Meen pitäis ottaa kisa ;)

    VastaaPoista
  4. Hienon näköinen tuo aktiivisuusranneke. Itselläni sellainen halpisranneke, mutta kun se kerran laskee askeleet, niin kummasti tulee liikuttua ylimääräistä senkin avulla.
    Tossut minun pitäisikin hankkia uudet - täytyypä mennä tuonne kurkkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, minä tykkään myös siitä kovasti :) Minusta sillä ei ole mitään väliä minkälainen se laite on, jos se joka tapauksessa saa liikkumaan ja voimaan paremmin, silloin se ajaa asiansa :D

      Käy ihmeessä kurkkaamassa tuolla niitä tossuja, valikoima on todella kattava!

      Poista
  5. Kaunis ranneke, itselläni vielä mietinnässä. Tarvitsenko? Mutta, nuo kengät on ihan mun lempparit. Mulla on nuo samat kuin sulla ja sit sellaiset potkaistavat versiot. Kun löysin kengät, en enää käyttäisi muita lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ihan huiput kengät! Mulla on sama fiilis, etten enää muita käyttäisikään :D
      Tuo aktiivisuusranneke on itselleni ollut hyvinkin hyödyllinen ja inspiroiva, mutta toki jokainen miettii onko sellaiselle itse tarvetta:D
      Ihanaa loppuviikkoa.

      Poista
  6. On upeat varusteet! Nuo kengät kyllä kiinnostaa 😊 Aktiivisuusranneke on niin ihanan näköinen. Mukavaa viikonloppua sinulle😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaneli 😊 voin luvata, että et tule pettymään , jos päädyt kyseiseen kenkämerkkiin 😀 ennen en käyttänyt laisinkaan kelloa , mutta nyt tuo on koko ajan ranteessa. Ihanaa viikonloppua myös sinne!

      Poista
  7. Myös täällä lisätty toivelistalle tuo ranneke. Vaikuttaa mainiolta :) Tsemppiä kuntoiluun - täällä pitäisi taas aloitella sama kesäbreikin jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti S:H ja tsemppiäs sinne myös :) Ranneke on mainio ja toivottavasti toiveesi toteutuu :D

      Poista
  8. Hei, Souliina!
    Bloggauksesi on mainittu Kluuvin Facebookissa, onneksi olkoon! Toivottavasti blogisi saa paljon uusia lukijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi :)
      Kiitos kun tulit vinkkaamaan minulle tuosta ja kiitokset sinulle kannustuksesta <3 Kaikki lukijat on kullanarvoisia ja tervetulleita <3 Ja on kiva huomata, että postaus on ollut mieleinen.

      Poista
  9. Kappas! No vihdoin on oikeasti hyvännäköinen mittari!
    Kauhistus, nivelpussin tulehdus? Nyt täytyy googlettaa, Milla on pitkään ollut lonkka-polvi-säären syrjä-selkäkipua. Tietyt asennot sattuu, samoin portaiden nouseminenkin vähän. Oon ajatellut, että mulla on kireytyneet lihakset siltä puolelta, mutta voihan siellä olla jotain muutakin :/. Samoin alkoi kiinnostaa nuo kengät...

    Itse asiassa näin Tiian blogissa, että sulla on mielessä videoiden teko. Päätin siis tulla kannustamaan :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että myös sinun silmää miellyttäät tuo mittari :D
      Fysioterapeuttini itse asiassa totesi tuon nivellpussin tulehduksen ja se oli päkiässä, joka aiheutti samnalaisia kipuja kuin sinun mainitsemisesi. Mutta kannattaa varmasti käydä lääkärin pakeilla, jotta diagnoosi varmistuu oikeaksi. Syitähän tosiaan voi olla useita.
      Minulla ainankin kunnon kengät auttoivat, ja voin suositella noita lämpöisesti :)

      Ja kiitos ihana, kannustuksesta <3 Minä olen teidän vlogeja katsellutkin ja kovasti tekisi mieli oma käynnistää. Sinä olet niin ihanan rauhallinen ja sujuvasanainen.
      Ehkä minä sen oman juttuni sinne vlogimaailmaan löydän ;)

      Poista